Suomen ilmastopolitiikka kestää kansainvälisen vertailun

Vaikka ilmastonmuutos on globaali ongelma, kansallisen tason ilmastopolitiikkaa ei sovi vähätellä. Jatkuvasti lämpenevä ilmasto ei tunne valtioiden rajoja, eikä sen vaikutuksilta olla turvassa missään. On yleisesti tiedossa, että monet ilmastoa eniten saastuttavat suuret valtiot eivät pidä ilmastopolitiikkaa korkealla tärkeysjärjestyksessään. Tämä on saanut monet ihmettelemään Suomen kaltaisen pienen valtion tiukkoja toimia ympäristön puolesta, sillä niiden vaikutusta maapallon jatkuvasti heikentyvään tilanteeseen pidetään lähes olemattomina. Kun tarkastellaan Suomen osuutta maailman hiilidioksidipäästöissä, tuskin ketään yllättää se fakta, että pahimpien saastuttajien listan kärkipäätä kansoittaa arvatenkin ylikansoitetut vahvasti teollisuuteen nojaavat maat sekä Yhdysvallat. Tästä voisi tehdä pikaisen johtopäätöksen siitä, että Suomen ympäristöpolitiikan tarkoitus on kansalaisten kulutustottumusten muuttamisen lisäksi hyvänä esimerkkinä toimiminen muille.

Ohjenuorana Kioton pöytäkirja

Kioton pöytäkirjalla tarkoitetaan lisäystä YK:n ilmaston lämpenemistä käsittelevässä sopimuksessa. Sitä pidetään yleisesti toistaiseksi onnistuneimpana ilmastosopimuksena maailmassa. Vuoteen 2009 mennessä 183 maata oli ratifioinut tämän pöytäkirjan. Jos yritys haluaa kantaa oman kortensa kekoon ympäristötalkoissa, saattaa kyseeseen tulla yritysluotto, jota on mahdollista saada heti verkosta ja jota voi hyödyntää talkoissa monin tavoin Kioton pöytäkirjan ohjenuoraa mukaillen.

Muutamat valtiot ovat allekirjoittaneet sen ratifioimatta sitä, jolloin pöytäkirja ei ole sitova näitä valtioita kohtaan. Mikäli pöytäkirjan asettamiin tavoitteisiin päästään, vuoteen 2050 mennessä maapallon keskilämpötilan pitäisi olla nykyistä noin 0,02 – 0,28 astetta matalampi Kioton pöytäkirja on jaettu velvoitekausiin. Ensimmäisellä kaudella (1998-2012) Suomen tavoitteena oli pitää kasvihuonepäästöt noin vuoden 1990 tasolla. Tässä tavoitteessa onnistuttiin.

Pöytäkirjan mukaan maapallon lämpötila voi nousta vuoden 1990 tasosta 1,4–5,8 °C vuoteen 2100 mennessä, jos maailmanlaajuisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä. Toinen merkittävä havainto on kehitysmaiden jättäminen ulkopuolelle pöytäkirjan monista velvoitteista, sillä yleisen länsimaisen oikeuskäsitykseen mukaan kehitysmaat eivät ole velvollisia korjaamaan ongelmaa, jota ne eivät ole olleet itse aiheuttamassa. Tämän vastapainoksi raskaimmat velvoitteet koskevat luonnollisesti suurimpia teollisuusmaita.

Ilmasto EU:n prioriteettina vs. yleinen piittaamattomuus

Suomen liittyessä Euroopan Unioniin vuonna 1995, ilmastoahdistus oli vielä melko tuntematon käsite. Vaikka ilmastopolitiikan katsotaan saaneen alkunsa jo 1970-luvulla, ilmaston lämpeneminen ei ole ollut rivikansalaisten huolenaiheena. Nyt yli neljän vuosikymmenen jälkeen, kun jatkuvasti lämpenevän ilmaston aiheuttama tuho on laajasti nähtävillä jo lähes kaikkialla, epäilijöitä riittää edelleen. Piittaamattomuutta aiheuttaa muun muassa sellainen elinympäristö, jossa kasvihuoneilmiön vaikutukset eivät vielä juuri vaikuta. Tässä tapauksessa olisi erityisen tärkeää ymmärtää, että olosuhteet eivät ole samanlaiset kaikkialla. Erityisen vaarallista tällainen kapeakatseisuus on hallintoelimissä, jotka voisivat vaikuttaa tahoillaan asioihin silmien sulkemisen sijaan. Tällaista toimintaa on ollut havaittavissa lähiaikoina esimerkiksi Yhdysvaltain senaatissa.

Euroopan Unionin aseet ilmastonmuutosta vastaan

Euroopan Unionin ensimmäisessä ilmasto- ja energiapaketissa on 3 keskeistä tavoitetta, jotka olisi tarkoitus saavuttaa viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä. Nämä tavoitteet ovat kasvihuonekaasupäästöjen pudottaminen 20%:lla, energiatehokkuuden parantaminen 20%:lla ja uusiutuvan energian osuuden nostaminen 20%:iin. EU on jakanut jäsenmailleen vastuun näistä tavoitteista eri tavoin.

Suomen velvoiteena on uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattaminen 28,5 %:sta 38 %:iin vuoden 2020 loppuun mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Suomessa pyritään lisäämään sähköntuotantoa tuulivoimaloilla ja biokaasulla. Samassa ilmasto- ja energiapakettissa EU velvoittaa kattamaan liikenteen kaikista polttoaineista vähintään 10 % uusiutuvilla vaihtoehdoilla vuoden 2020 loppuun mennessä. Suomessa biopolttoaineiden käyttöönottoa edistetään verotuksella asetetun tavoitteen saavuttamiseksi.