Valtion toiminta ja sen jatkuvuuden turvaaminen vaatii isoja rahasummia. Yleensä kun puhutaan valtion taloudesta, menevät miljoonat ja miljardit sekaisin. Syynä on ihan yksinkertaisesti se, ettei keskiverto kansalainen hahmota talousasioita näin isoilla luvuilla. Nyrkkisäännöksi voidaan antaa, että miljoona on verrattain pieni summa Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion taloudessa.
Suomen valtion kokonaisbudjetti on noin 55 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että valtio tarvitsee näin paljon rahaa, jotta toiminta olisi kestävällä pohjalla vuoden. Budjetit ovat kuitenkin aina arvioita, ja niihin tulee usein muutoksia, johon kukaan ei osaa varautua ennalta. Niihin täytyy siis jättää jonkin verran pelivaraa ja budjettia tarkistetaan Suomessa säännöllisesti.
Rahat tähän budjettiin tulevat erilaisista lähteistä. Näin rahoituspohja on monipuolinen eikä niin sanotusti tule laitettua kaikkia munia samaan koriin. Selkeyden vuoksi ne on jaettu kahteen eri luokkaan: veroihin ja muihin.
Ketä verotetaan ja miksi?
Verotus on Suomen kaltaisen valtion tärkein keino rahoittaa toimintansa. Hyvinvointivaltiossa veroaste on myös verrattain korkea ja veroa kannetaan monista asioista: ansiotuloista, omaisuudesta, sen myynnistä, perinnöstä ja lisäksi käytännössä kaikkiin tuotteisiin on lisätty arvonlisävero.
Yhteiskuntafilosofian piireissä on jo vuosisatoja pohdittu verotuksen oikeudellisuutta. Tällöin puhutaan yhteiskuntasopimuksesta, jossa ihmiset hyväksyvät sen, että valtiolla on valta ottaa osa heidän omaisuudestaan ja vastineeksi ihmiset saavat valtiolta palveluita, joita ovat esimerkiksi suojelu ulkovalloilta, järjestystä valvova poliisi ja vapaus harjoittaa elinkeinoa.
Varsinkin tuo viimeinen, vapaus harjoittaa elinkeinoa, tulee esille yhä useampien suomalaisten kohdalla, kun he miettivät, mistä ansionsa saavat. Vaikka Suomi on jo pitkään kannustanut ihmisiä yrittäjyyteen, toiminnan riskit torppaavat vielä monen unelmat. Nykyajan vastaus tähän on kevytyrittäjyys, joka sopii sivutoiminnan, mutta myös täyspäiväisen yrittämisen, tarpeisiin. Erilaiset laskutuspalvelut kuten invoicery.fi pitävät huolen siitä, että valtio saa osuutensa kevytyrittäjän panoksesta siten, että itse yrittäjän ei tarvitse täytellä raportteja ja muita papereita.
Valtion muut tulonlähteet
Muita valtion tulonlähteitä ovat mm. osakkeet ja omaisuuden myynti. Suomessa kumpikin näistä on herättänyt voimakkaita tunteita: pitääkö valtion osakeomistamisella tukea jotain tiettyä yritystä ja millä perustein valtio saa myydä omaisuuttaan.
Rahaa valtion omaisuudesta tosin tulee vasta siinä vaiheessa, kun se realisoidaan, eli ns. pistetään lihoiksi. Myynnistä päätetään budjettiriihessä ja omaisuuden myynti on suosittu aihe myös oppositiopuolueiden varjobudjeteissa.
Sijoitustoiminnassa valtiolla on käytössään oikeastaan samat työkalut kuin tavallisella sijoittajalla. Osake voidaan joko myydä korkeammalla hinnalla kuin se on ostettu tai sitten yhtiökokouksessa voidaan päättää maksaa osinkoja. Sijoitustoiminta on valtionkin kohdalla pitkäjänteistä työtä ja esimerkiksi Valtion Eläkerahasto tarkastelee sijoitusten tuottoa mieluummin viiden ja kymmenen vuoden jaksoissa.
Kokoavasti
Suomen kaltaisella valtiolla on siis käsissään melkoisia summia rahaa, joista suurin osa menee valtion velvollisuuksien kattamiseen. Rahaa kerätään muun muassa kansalaisilta, yrityksiltä ja ostotapahtumista siten, että veropohja olisi mahdollisimman monipuolinen ja verot kohdistuisivat tasavertaisesti kaikkiin toimijoihin.
Työ ja sen verotus on valtion tärkein verotuksen kohde, joten ihmisiä kannustetaan töiden lisäksi myös entistä enemmän yrittäjyyteen. Siitä on myös pyritty tekemään mahdollisimman helppoa, jotta turhat pelot eivät pidättelisi ketään kynnelle kykenevää.
